kuvia | tuloksia | linkkejä

Inforuutu

Ajankohtaista päivitetty automaattisesti facebookin kautta. Myös toiminta-sivu jne. päivitetty.


Sivut päivitetty viimeksi 28.1.2015

Tervetuloa!

Tervetuloa Mynämäen seudun ratsastajien kotisivuille.

Mysera on vuonna 1994 perustettu ratsastusseura. Seura toimi aktiivisesti vuoteen 2005 asti, jolloin silloisen hallituksen päätöksellä seura laskettiin lepäämään.

Lokakuussa 2007 seura aloitti toimintansa uuden hallituksen voimin.

Tulevien vuosien toimintasuunnitelmiin kuuluvat muun muassa näyttelyiden ja seuratason kilpailujen järjestäminen, koulutuksia jäsenistölle sekä matkoja tapahtumiin ja kursseille. Lisäksi MySeRa panostaa aktiivisesti juniori-toimintaan esimerkiksi heppakerhon muodossa.

Olemme SRL:n alainen seura, joten seuramme edustajia tullaan näkemään runsain mitoin, sekä seura- ja alueluokissa että kansallisella tasolla.